Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

aurinkoisen päivän ristiriitaisia tunnelmia

välipalan aatelia. aina joskus kun ostamme kokonaisen lohen kaupasta, laitan osan graavautumaan kuten eilen. tänään töistä palatessa suolaantunut lohi odotti jääkaapissa minua herkuttelemaan. vähän punapippuria, kaveriksi avocadoa ja paprikaa. nam. katsellessani värikästä lautasta palautui mieleeni nykyisen luokkani kuvistunnit seiskaluokalla, aiheena värioppi. he muistavat ruskean sekoittamisen varmasti lopun elämäänsä kun käytin esimerkkinä syömäämme ruokaa ja sen ulostulomuotoa.. että sellainen muistisääntö. voi sitä tirskuntaa!
kävellessäni bussilta parin kilometrin matkan kotiin, suunnittelin lattiatyynystä inspiroituneena kauppakassin. kotiin päästyäni päätin nauttia lyhyestä työpäivästä ja ommella hiukan (lukemisen kustannuksella). butlerin jämiä, vanulevyä ja mustaa lakanakangasta. vuorina kuviollista puuvillaa. jämäkkä ja tukeva, olalla kannettava. olen huono piirtämään mitään suunnitelmia, "näen" kaiken päässäni valmiina. onneksi ei tarvitse kellekään kertoa, ei haittaa tämä tapa. opiskeluaikana sain ponnistella tosissani ajatukset paperille.

tänään olen ollut kiitollinen viranomaisista.
koulukuraattoreista, psykologeista, lastensuojelusta, poliisista ja turvataloista.
on mahtavaa kun tietää että ihmiset pääsevät turvaan, erityisesti lapset.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Ihania ajatuksia ja kuvia :-) Vastaus kysymykseesi...Oli muuten kyseessä oma poikani...Pus!