Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



lauantai 26. toukokuuta 2012

muutosta ilmassa

muutosten tuulet puhaltaa edelleen.. saimme myytyä kotimme kolmessa viikossa ja löysimme uudenkin, vielä ihanamman kuin nykyinen. saman joen rannalla, yhteyksien ja palveluiden vieressä. kirppispöytä on syytänyt tavaraa kiertoon jo kolmatta viikkoa, hyvin tuntuu menevän. kotona kaapit tyhjenee hillotuista papereista ja turhasta roinasta. lankojen suhteen keksin oivan tavan päästä eroon pikkunyssyköistä: neuloin peitoksi värijärjestyksessä. jossain vaiheessa viltti alkoi muistuttaa missonin kovin suosittuja siksak-kuoseja. viltistä tuli tosi raikas ja mikä tärkeintä, lämmin.
rottinkinen jättikori sai pintaansa mattamustaa spray-maalia ja kanneksi ikean tarjottimen. tästä tulee uuteen kotiin lehtienkeräysastia. ompelen sisälle kankaisen kuljettimen kunnon kahvoilla, sitten lehdet on helppo napata mukaan ja viedä keräykseen. tästäkin tuli kiva. moni asia on prosessissa ja kotona monenlaista nyssäkkää. sotkun sietää kun tiedostaa, että sen avulla muuttokuormaan ei tule ainuttakaan turhaa tavaraa. miten tyhjistä kaapeista voikaan tulla niin hyvä mieli?
viikko vielä luokan kanssa, sitten muutama viikko ensi syksyn valmistelua ja lomalle, lomps!