Lapsuudenystävälläni on ihana kahvikauppa Flamingossa Vantaalla. Ompelin heille kasseja joulumyyntiin vanhoista kahvisäkeistä. Käytin vuorittamiseen vanhaa pöytäliinaa ja mekonhelmaa. Toivottavasti Ruanda-projekti onnistuu ja näistä seuraa jotakin hyvää.. Tähän aikaan vuodesta toistuu sama ilmiö. Ei mitään tekemistä. Ulkona pimeää ja liian kylmä, sisällä hommat lopussa. Piparitalon tekoon siis. Tällä kertaa tekijöitä oli kaksi. Toinen lähti uhmaamaan kylmää ja pimeää ja osti valmistaikinat lähikaupasta. Sitten kaavat valmiiksi ja taikinat kaulittaviksi. Tunnissa oli talot jo kasattu (eikä kasaajalla yllättäen yhtään palovammaa). Ja sitten koristeluhommiin.. ensikertalainen oli sitä mieltä että tuli muotopuoli, meistä se oli oikein hieno. Molemmat oli. Toisella tornitalo, toisella perinteinen.
Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
maanantai 29. marraskuuta 2010
lauantai 27. marraskuuta 2010
marisydämet
Lähestyvää joulua ajatellen ompelin sisustamisesta jääneistä Marimekon kankaanpaloista sydämet ikkunanpokaan. Mustavalkoisena ne eivät ole liian jouluiset, miehenkin mielestä voisivat olla siinä aina. Olen samaa mieltä. Jotenkin niiden yksinkertaisuus on samaa sarjaa ikkunapokan kanssa (joka on muuten naapurin liiterin vintiltä löytynyt Anjalan-talon alkuperäinen ylimääräinen poka, valmistettu tilaustyönä n. 1928). Vielä taidan askarrella mustasta kartongista ikkunaan moduulitähden..
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
maanantai 22. marraskuuta 2010
vanttuut
näitä syntyy. todella mukavaa tehdä kun toinen langoista vaihtaa väriä. alemman kuvan kaikissa lapasissa sama värikäs lanka, uskomattoman monta erilaista yhdistelmää tulee samasta kerästä. yksivärisenä lankana huopanen. silmukoita 36, puikot 5. nämä ovat naisen kokoa.
keltaisiin vanttuihin neulon noron silk garden lite-lankaa. nähtäväksi jää, miten silkki-mohair-villa huovuttuu huopasen kanssa.
huovuttaessa sai jynssätä ihan kunnolla, pyykkilauta on aivan loistava vehje. suosittelen nappaamaan mukaan, jos tulee kirpparilla eteen.
lauantai 20. marraskuuta 2010
pientä elämää
Talo säilytti lämmön yön yli. verhot oli ihanaa aanulla avata kun tiesi, mikä maisema odotti ulkopuolella. Laitoin heti puuhellaan muutaman klapin ja keittelin aamuteet. Valmistelin kamariin ylimääräisen sängyn vieraita varten ja kävin kaupassa. Lauantaiaamuna 9.30 saa tehdä ostoksensa rauhassa. Takaisin tultuani laitoin padan alle tulet ja ryhdyin ruuanlaittoon. On aika mahtavaa kun voi lämmittäessä tehdä samalla energialla ruokaa, sähköä täällä ei tule talvisaikaan paljon käytettyä valaistuksen lisäksi. Kesällä ruoka täytyy laittaa sähköllä, kun on jo muutenkin lämmin, talvella kaikki sujuu puuhellalla ja kuisti toimii jääkaappina.
Tällainen elämäntyyli on pakostakin aika ekologista. Aikaa ei jää kuluttamiseen kun se kuluu tavallisiin askareisiin, erityisesti lämmittämiseen. Ja tällainen puolialkeellisuus on juuri sopiva muoto, sähköä on tarvittaessa ja tulisijat toimii. Juokseva vesi tulee ainoastaan saunalle, talvella ei sinnekään. Jätevedet menevät kunnan viemäriin, hanasta tulee erinomaista vettä. Talvella pesuvesiä voi täydentää lumella. Pimeän tullen rauhoitutaan sisätiloihin ja poltellaan kynttilöitä, tehdään vaan ihan jotain pientä.
perjantai 19. marraskuuta 2010
mökin suojasta
Perjantai-iltapäivän hämärässä ajelin jäistä Elimäentietä Anjalaan. Mökin autopaikalle lumiauran jättämää penkkaa ajatellen pysähdyin matkalla ostamaan lumilapion ja samalla hiukan huopuvaa lankaa Villaketusta inspiroituneena. Eräät Norot ovat odottaneet ideaa. Mökillä on kaunista kun lunta on taas tullut. Viime talvena Anjala olikin lumen ennätyskeskus!
Saatuani tulet hellaan ja uuniin, laitoin riisipuuroa hautumaan ja kohtapa jo nautin siitä kanelin ja sokerin kanssa. Sokerin säilytysastiana on Surffiksen valmistama saviastia. Teippailin ikkunoiden raot ja veto väheni huomattavasti. Keväällä taas irroitan teipit ja poistan tuplaikkunat kesää varten. Sinne on pitkä aika ja minä en edes ajattele sitä, koska nautin tästä hetkestä.
Saatuani tulet hellaan ja uuniin, laitoin riisipuuroa hautumaan ja kohtapa jo nautin siitä kanelin ja sokerin kanssa. Sokerin säilytysastiana on Surffiksen valmistama saviastia. Teippailin ikkunoiden raot ja veto väheni huomattavasti. Keväällä taas irroitan teipit ja poistan tuplaikkunat kesää varten. Sinne on pitkä aika ja minä en edes ajattele sitä, koska nautin tästä hetkestä.
Nautin olostani, neulomisesta ja puiden ratinasta uuneissa. Keittelen teetä ja käyn välillä hytisemässä ulkohuusissa. Ensimmäistä kertaa päivitän blogia suoraan mökiltä, tämä on aika ihmeellistä! Huomenna lämmitän saunassa vedet ja odotan siskoa tyttärineen vieraaksi. Sitten menemme kaikki tytöt hämärissä saunaan ja kylvemme kynttilänvalossa. Melkeinpä vannon, että pikkutytöille se on elämys.
torstai 18. marraskuuta 2010
pikkuhuivi prinsessalle
Ei ihan valmistunut kahdella välkällä kuten tilaaja arveli..
Kierrätyskeskuksesta löysin muutamalla eurolla punaiset puukynttilänjalat. Samanlaiset, vähän eri kokoa. Jo toisella polttokerralla oivalsin, miksi puiset kynttilänjalat eivät ole ihan ensteksparas idea.. Meinasin polttaa kynttilöiden mukana jalatkin. Onneksi alla oli metallinen vati. Taidan laittaa kynttilöiden juureen seuraavalla kerralla vähän foliota suojaksi..
Kierrätyskeskuksesta löysin muutamalla eurolla punaiset puukynttilänjalat. Samanlaiset, vähän eri kokoa. Jo toisella polttokerralla oivalsin, miksi puiset kynttilänjalat eivät ole ihan ensteksparas idea.. Meinasin polttaa kynttilöiden mukana jalatkin. Onneksi alla oli metallinen vati. Taidan laittaa kynttilöiden juureen seuraavalla kerralla vähän foliota suojaksi..
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
buddha, peili ja himmeli
Tapasin taas Ruotsin sielunsiskoni. Sain tuliaiseksi todella kauniin Pilgrimin Buddhan. Söimme Satkarissa taas vatsamme pullolleen, maleksimme Stokkalla ja nauroimme kuin teinit. Kangasosastolta Etelä-Ruotsiin lähti Vallilan Bulevardia kehystettäväksi. Ylimääräinen pala jäi minulle ommeltavaksi. Tyynyliina ja pieni kassi lähtevät huomenna postiin.
Lauantai aamuna seitsemän jälkeen sain mieleeni vihdoin maalata kultakehyksisen peilin mustalla. Eihän sen jälkeen uni tullut, innostus sen sijaan.
Mustan peilin kaveriksi ostin olkkarin pöytään Fokusta liinaksi ja suurensin lasihimmelin. Himmeli on nyt tosi kaunis ja huoneen katseenvangitsija. Mustaa on nyt tarpeeksi, lisää ei enää yhtään. Ruokailutuolit kaipaisivat sen sijaan reilumpaa väritystä..
Viikonloppu on tuntunut pitkältä, kaikki lapset ovat olleet pitkästä aikaa kotona melkein koko ajan. On syöty yhdessä ja vietetty isänpäivää. Tänään juhlitaan vielä kummityttöä.
Hyvä viikonloppu
lauantai 6. marraskuuta 2010
omaa aikaa
Viikonloppu on ollut täysin omassa hallinnassani. Perjantaina olin eräissä 15-vuotisjuhlissa kuokkimassa ja tutustumassa mukaviin ihmisiin. Tänään heräsin ajoissa ja siivosin ensitöikseni. Sitten sainkin ilokseni yllätysruokavieraita, joista toinen viihtyikin pitempään. Toivat mukanaan kolme upeaa puupenkkiä, jotka otin huostaani jätelavan sijaan. Illalla lämmitin itselleni saunan ja ompelin hiukan. Vauvantossut synnyttivät heti uuden tilauksen.
Sunnuntai onkin vielä kokonaan käyttämättä. Mitäköhän alkais? Ehkä esseetä haastattelututkimuksesta ja parametrittomasta aineistosta..
Mies on reissussa ja lapset isillään. Ja minä onnellisena omassa pikku universumissani.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
vauvantossua ja sinappia
Työkaveri pyysi vastasyntyneelle siskonvauvalle jotakin kivaa.. Toivottavasti nämä ovat kivaa. Täysvuoritetut puuvillaiset tossukat, varmaan ovat vähän vielä isot.
Sinappitakkikin tuli valmiiksi. Tykkään kovasti.
Ja värikin käy yllättävän hyvin, varsinkin kun takin eristää kasvoista mustalla huivilla. Kunhan Peikkis tulee taas isältään, pyydän kuvaamaan vaatteen päälläni.
Sinappitakkikin tuli valmiiksi. Tykkään kovasti.
Ja värikin käy yllättävän hyvin, varsinkin kun takin eristää kasvoista mustalla huivilla. Kunhan Peikkis tulee taas isältään, pyydän kuvaamaan vaatteen päälläni.
tiistai 2. marraskuuta 2010
musta keinutuoli
Joku kysyi tästä keinutuolista. Keinutuoli on mitä luultavimmin suomalaista tuotantoa ja liittyy jollain lailla Tapiovaaran Mademoiselle-tuoliin. Muotokieli on likipitäen sama lukuunottamatta käsinojia. Istuimen viistotukset ja selkänojan muoto ovat hyvin samanlaiset. Mademoiselle-tuolista onkin sanottu, että sen pohjana ovat vanhat suomalaiset pinnatuolit. Olisiko tämä sellainen? Mene ja tiedä. On tietenkin erittäin mahdollista, että tämä on kopio Mademoisellesta. Muotoilu poikkeaa huomattavasti perinteisestä talonpoikaiskeinutuolimallista, kuten esim. ns. nakkilalaisista keinutuoleista. Teollista puusepäntuotantoa joka tapauksessa. Hyvä istua ja ehdottomasti lempipaikkani mökillä.
vessan päivitys
Kuten olen aiemminkin todennut, talossamme on kohtia, joihin en ole suorastaan hulluna. Yksi niistä oli tämä vessa. Ihan siisti ja kunnossa, mutta väärältä vuosikymmeneltä. Ja kun ei millään viitsi ehjää vaihtaa, seuraa päivitys pienellä budjetilla (50€).
Vetimet irti, pinnat karheaksi hiekkapaperilla ja Miranolia pintaan. Vuorokaudessa kuiva ja kiiltävä pinta. Yököstä tuli ihan ok. Mustan sävyisiä tekstiilejä, uudet vetimet ja kiinalainen tikistäjä kannustamaan (en ikinä osta koristeita, tämän ohi en päässyt).
Ja vielä roskikseen Seppälän mustavalkoinen muovipussi inside-out.
Tähän mies jo päästi pienen pilkan..
Minua päivittäin näkevät tietävät tietävät minun pukeutuvan mustaan, nyt on kotikin menossa samaan suuntaan. Ja Miranoliakin jäi vielä puoli purkillista..
Vetimet irti, pinnat karheaksi hiekkapaperilla ja Miranolia pintaan. Vuorokaudessa kuiva ja kiiltävä pinta. Yököstä tuli ihan ok. Mustan sävyisiä tekstiilejä, uudet vetimet ja kiinalainen tikistäjä kannustamaan (en ikinä osta koristeita, tämän ohi en päässyt).
Ja vielä roskikseen Seppälän mustavalkoinen muovipussi inside-out.
Tähän mies jo päästi pienen pilkan..
Minua päivittäin näkevät tietävät tietävät minun pukeutuvan mustaan, nyt on kotikin menossa samaan suuntaan. Ja Miranoliakin jäi vielä puoli purkillista..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)