Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



lauantai 20. marraskuuta 2010

pientä elämää



Talo säilytti lämmön yön yli. verhot oli ihanaa aanulla avata kun tiesi, mikä maisema odotti ulkopuolella. Laitoin heti puuhellaan muutaman klapin ja keittelin aamuteet. Valmistelin kamariin ylimääräisen sängyn vieraita varten ja kävin kaupassa. Lauantaiaamuna 9.30 saa tehdä ostoksensa rauhassa. Takaisin tultuani laitoin padan alle tulet ja ryhdyin ruuanlaittoon. On aika mahtavaa kun voi lämmittäessä tehdä samalla energialla ruokaa, sähköä täällä ei tule talvisaikaan paljon käytettyä valaistuksen lisäksi. Kesällä ruoka täytyy laittaa sähköllä, kun on jo muutenkin lämmin, talvella kaikki sujuu puuhellalla ja kuisti toimii jääkaappina.
Tällainen elämäntyyli on pakostakin aika ekologista. Aikaa ei jää kuluttamiseen kun se kuluu tavallisiin askareisiin, erityisesti lämmittämiseen. Ja tällainen puolialkeellisuus on juuri sopiva muoto, sähköä on tarvittaessa ja tulisijat toimii. Juokseva vesi tulee ainoastaan saunalle, talvella ei sinnekään. Jätevedet menevät kunnan viemäriin, hanasta tulee erinomaista vettä. Talvella pesuvesiä voi täydentää lumella. Pimeän tullen rauhoitutaan sisätiloihin ja poltellaan kynttilöitä, tehdään vaan ihan jotain pientä.




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan tuli oma viikonloppu mieleen viikko takaperin. Kiitos tunnelmatuokiosta. Lea P.

Sanna kirjoitti...

Nautinnollista. Niin lähellä alkuperää. Kaipaan veto-sohvan natinaa ja poltto-uunin lämpöä. Hali.