Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
torstai 26. toukokuuta 2011
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
aurinkoa
mökillä viihtymässä. aurinkoinen, upea viikonloppu houkutteli pihatöihin. risusavottaa ja maansiirtoa lapiopelillä. saunomista ja vähän neulomista.
näkösuojaksi neljä timanttituijaa.. saldo: kaksi naulaanastumista ja sunnuntaipiikille päivystykseen. jäykkäkouristusrokote on umpeutunut ajat sitten. kyselin kyseisestä taudista vähän tarkemmin.. alkaa flunssan oireilla, muuttuu lihasjäykkyydeksi ja lopulta lihaslukoksi, hoitamattomana tappava. pistosta on kolme vuorokautta aikaa saada tehosterokote, voidaan hoitaa vielä puihekamisenkin aikana. ei huvittanut kokeilla, hain rokotteen ihan varmuudeksi. rokote osui hermoon, nyt on niska ihan kummallinen.
näkösuojaksi neljä timanttituijaa.. saldo: kaksi naulaanastumista ja sunnuntaipiikille päivystykseen. jäykkäkouristusrokote on umpeutunut ajat sitten. kyselin kyseisestä taudista vähän tarkemmin.. alkaa flunssan oireilla, muuttuu lihasjäykkyydeksi ja lopulta lihaslukoksi, hoitamattomana tappava. pistosta on kolme vuorokautta aikaa saada tehosterokote, voidaan hoitaa vielä puihekamisenkin aikana. ei huvittanut kokeilla, hain rokotteen ihan varmuudeksi. rokote osui hermoon, nyt on niska ihan kummallinen.
sihvakka odottelee vielä uimareita. ihana paikka tuo meidän mäki. kaikki, mitä ihminen tarvitsee rentoutumiseen. mäkistä metsää, uimapaikka, historiaa ja..
maanantai 16. toukokuuta 2011
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
snadisti kasari
lohenpunainen semi-pitsineule valmistui. pidän raidoista, tähän tuli kukkaraitoja. koko vaate yhdestä kappaleesta, hihojen kohdalla levennys. pääntiehen kokeilin ensimmäistä kertaa liitettyä I-cordia, toimii hyvin ja on tosi helppo tehdä. malli on lyhyt ja leveä, snadisti kasari. pitkän trikoopaidan kanssa toimii.
lauantai 7. toukokuuta 2011
valmis: mustaa, valkoista ja riemunkirjavaa
makkarin makeover on valmis. yhdistelmä mustaa, valkoista, riemunkirjavaa, uutta, saatua ja kirppistavaraa elää sovussa samassa huoneessa. huone uusiutui n. 200€:lla. suurin osa tavaroista löytyi kirppiksiltä, lamput ja marimekon kankaat ovat uusia. jatkossa tunnelmaa on helppo vaihtaa pienillä tekstiilimuutoksilla, tähän kodikkaaseen tunnelmaan taidan olla tyytyväinen pitkään.
torstai 5. toukokuuta 2011
samettiverhoista päiväpeitoksi
samettiverhot (6€) muuttuivat päiväpeitoksi. reunat kanttasin villaisesta ruusuhuivista tehdyllä vinonauhalla. ompelin huivin putkeksi ja leikkasin vinoon 5cm leveäksi nauhaksi. taitoin vinonauhalaitteella (kannattaa hankkia esim. tikatasta, erinomainen vehje!) silitysraudan avulla nauhaksi ja ompelin reunaan paikalleen. kauan varastossa lojunut erityisen kaunisvärinen huivi sai nyt hommia..
makkarin raikastus
makuuhuoneen valkaisuprosessi on jo pitkällä. seinistä on poistettu tapetti, tilalla on jo valkoista maalia. verho on paikallaan ja kaikki kirppiksiltä löytämäni tavarat. taas tuntui ihan uskomattomalta, ihan kuin joku olisi ripotellut kaikki mua varten pitkin vantaan kirppareita. kaikkein paras löytö oli nelimetrinen, väreiltään täydellinen räsymatto, jonka jaoin kahdeksi saman mittaiseksi. matoissa on kaikki ne värit, joita makkarissakin tulee olemaan. paitsi musta-valkoinen, joka kokoaa paketin kokonaisuudeksi.
yöpöytien maalaaminen mustiksi menossa, peilinkehykset saavat punaa pintaansa. shellin vanha tupakkapenkki pääsee putsauksen jälkeen myös mukaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)