Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kristiina

Kristiinan neule valmistui. Eikä ainuttakaan saumaa!
Istuvuus on melko hyvä suhteutettuna siihen, ettei neuleessa ole muotokavennuksia lainkaan.
Mallina toimii blondiksi muuttunut peikkotyttö, joka on hiukan liian lyhyt takkiin.
Näyttää silti kivalta, mallikin piti kovasti.
Seuraava neule on jo päässä tulossa. Yksi muunnelma lisää..

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Vietettiin miehen kanssa kahdenkeskinen viikonloppu mökillä. Käytiin Kotkassa haahuilemassa, tehtiin hyviä ale-löytöjä, syötiin hyvää ruokaa ja nautiskeltiin jälkkärit herttaisessa kahvilassa torin laidalla. Kotimatkalla päästin kaasun ylös Lindkosken tienhaarassa ja poikkesin sähköpostivihjeen perusteella (suurkiitos!) vanhan meijerin kirppikselle. Sitä pitää elokuun viikonloppuina juju-Mari miehensä kanssa. Intia-aiheinen taulu löytyi olkkarin muiden töiden seuraksi ja sopiikin täsmälleen! Jos vain joku siinä suunnassa liikkuu, menkää ihmeessä! Lindkoski/Lapinjärvi-risteyksestä kohti Lapinjärveä, alle kilsan päässä 6-tiestä.
Kristiinalle syntyy turkoosi neule, samanlainen kuin mun halpislankamalli.
No, vähän paranneltu..

Hieno viikonloppu oli. Kantarellejä ja suppilovahveroita löytyi lähimetsästä.
Syötiin niistä iltapalaruisleivät. Nam.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kiitos!


Suurkiitos kaikille kirppiksellä käyneille! Tavara lähti kiertämään ja moni kotiin tyytyväisenä.. Seuraava kirppis Leankuja 9:n autotallissa 12.-13.9. Erityisen paljon tarjolla vauvatavaraa ja vaatteita. Autotallikahvilakin toimii jälleen.. Kynnellekykenevät siis löydöille silloin!

perjantai 7. elokuuta 2009

kerrankin hyvän sai halvalla

Hihatinmuunnelma (omasta päästä) valmis. Villaa 54%, nylonia loput.
Neuleen hinta 4,90€ (nämä on niitä TH-Marketin lankoja).
Ja väri on ihan mahtava! En olisi uskonut, miten hyvin sopii!
Neuleen muotokin on ihanteellinen, korostaa ja häivyttää juuri oikeita kohtia.
Ja todella mukava päällä!

tiistai 4. elokuuta 2009

Puikoilla on tuloillaan Patonsin halpislangasta hihatinmuunnelma. Pitkä, liehuvahelmainen, perusmallia istuvampi silmukkasiirtojen avulla. Ihana, pehmeä ja lämmin.
Peikkotytöllä on rippijuhla viikonloppuna.
Mun ihana ja kaunis tyttöni.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ehdotuksia neuleviikonlopuksi

Kiitos kiinnostuneille! Ihanaa, että on muitakin samoin ajattelevia!
Ehdotan neuleviikonlopuksi 19.-20.9, lähtö la-aamuna, paluu su ip. Ohjelmaehdotuksia otetaan vastaan.. ja alustavia ilmoittautumisia.
Mikäli tämä ajankohta vaikuttaa huonolta, ehdottakaa muita.
Jos tulee kysyttävää henkilökohtaisemmin, laita postia kasveska(at)kolumbus.fi

Laastihommia ja kauhea sotku

Keittiön sydänmuuri on ollut tällainen, ankea ja karsee. Nyt oli aika sen kunnostamisen, marssin taas rautakauppaan (pitäisköhän oikeesti ottaa tänne mainostilaa!!!) ja sain erinomaiset neuvot vanhemmalta myyjältä. Ensimmäisen kerran tuntui, että otettiin vakavasti ja oikein jutusteltiin. Käsimuurauslaastia, heittotekniikalla. Luvassa paljon sotkua, lupaili myyjä. Vanha laasti on kalkkilaastia ja hyvin haurasta ja huokoista. Liian tömäkkä laasti irrottaisi vanhan mukanaan, joten uuden täytyy olla samankaltaista.
Heittotekniikka tarkoittaa siis sitä, että muurauskauhaan otetaan laastia ja se heitetään muurattavaan kohtaan, tämä toistetaan, kunnes tavaraa on riittävästi. Pohja pitää kostuttaa ennen viskelyä. No kyllähän kädentaitoihminen sellaisen osaa! Jep. Lattian kautta meni aika paljon.. Idea on ihan selvillä, mutta tekniikka ei todellakaan. Välillä laasti lähti napakan ranneliikkeen saattelemana ja tarttui kiinni, toisinaan taas heittäessä jo tiesi, että putoavasta laastista täytyy yrittää ottaa koppi.
Laastin tasoitus tulisi tehdä laudalla, alhaalta ylös hiukan lautaa heilutellen, jotta laasti löytää kotia. Minä tasottelin kyllä kauhalla, lopputulos ihan siedettävä ensikertalaiselle. Muurin nurkan tekeminen oli kyllä hyvin erikoinen suoritus. Mutta nurkka tuli.
Tässä on laastihommat jo tehtynä. Tuloksena kolmenlaista pintaa: vanhaa laastipintaa, vanhaa, moneen kertaan maalattua pintaa ja uutta laastipintaa. Seuraava kysymys: miten ihmeessä tästä saa yhtenäisen??
Vastaus löytyi hetken kokeilujen perästä. Yhdellä sävyllä maalattuna pinnasta tuli ankea ja tylsä. Ainoa muutos lähtötilanteeseen siis tylsä. Kaivelin vanhoja maalinjämiä ja otin vanhan roosan esille ja testailin muurin syrjään roskisvalmiilla sudilla ronskeja vetoja. Sieltä löytyi vastaus: käsittelin koko muurin vanhalla roosalla efektipinnaksi. Paremmin ei olisi epätasaisuus hävinnyt ilman koko muurin uusimista. Hellan maalasin munakoison violetilla (sävy on melko sama kuin verhoissa). Ensialkuun lopputulos näytti aika hurjalta, mutta pienen sisustelun jälkeen se onkin hurmaava. Huoneen korkeus ja muiden pintojen vaaleus antavat juuri sen tilan, mitä tällainen väriläiskä tarvitsee.
Ja vinkki: maalikaupasta saa ilmaiseksi väripastapullojen loppuja. Sävytin mustalla värillä ostamani hellamaalin itse tummaksi liian vaaleasta sävystä. Myyjä oli kaukaa viisas kun antoi varuiksi pullon mukaan. Väripastaa voi käyttää mm. betonitöiden veden värjäämiseen, jolloin betonista tulee suoraan sävytettyä.
Tässä muurin pinta näkyy hyvin.
Tämä väriyhdistelmä on mielestäni lähellä maailman kauneinta.
Hivelee silmää.
Muuri kaipasi ehdottomasti yksityiskohtia. Kirppiksiltä olen löytänyt molemmat Neitsyet, niille laitoin kehykseksi talossa olleen hiekkasihdin. Ja katosta roikkumaan valkea häkki..

Koko tupa on nyt viimein valmis. Takanurkasta tuli erittäin viihtyisä. Kamarin oven maalasin kevyesti kertaalleen (suurempi kunnostus saa vielä odottaa), ruuvasin siihen enkelinsiipinaulakon ja laitoin kirppislöytöponchon roikkumaan ansaitsemansa huomion kohteeksi. Aamulla oli ihanaa herätä tästä näkymästä ja tajuta että tämä on todella totta!