Oltiin Surffiksen kanssa kahdestaan vihdoin! Tuntui, etten ole koko poikaa nähnytkään kesälomalla, sen verran on ollut tapahtumia. Puuhasteltiin yhdessä, oltiin mitääntekemättömiä, syötiin kun huvitti (puoliväkisin silloinkin), nukuttiin pitkään, saunottiin ja kerättiin piirakkaan mustikat. Ja Legoja rakenneltiin tietenkin (minä vain katselin ja kuuntelin selostusta).
Minä kehittelin vanhoille roinille uutta käyttöä.
Kuistin eteen istutin pelakuut vuotavaan vesiastiaan.
Puulaatikko oli ennen huusin portaana, valurautapataan istutin lisää pelakuita..
Pihapöytä syntyi sivustavedettävän sohvan kannesta ja romulaudasta nikkaroimistani pukkijaloista, valkoisella maalilla peittyy kaikki ruma..
Rottinkikeinu löytyi markkinoilta, se löysi paikkansa vaahteran oksalta..
Käyttökelvottomat tikkaat maalasin valkoiseksi ja kiinnitin kesähuoneen kuistin oviaukkoon. Pelakuille rakensin pienen hyllyn..
Lilan langan ostin Eilan langasta ja neuloin naapurin Tytsälle pitkät villikset. Tytti on saanut olomme tuntumaan tervetulleelta ja hän miehensä kanssa on auttanut kaikessa mahdollisessa. Villasukat ovat vähintä mitä voi laittaa kiitokseksi. Antsa sai jo omansa, herneenvihreät. Oikeastaan jokainen naapuri saisi saada villikset..
Alkavalla viikolla saan omia vieraita. Mennään oikein tyttöjen kanssa! Mahtavaa!!