
sunnuntai on usein leipomispäivä. erityisesti silloin kun lapset ovat palaamassa isältään. sämpylöitä, pullaa, tänään karjalanpiirakoita. vastapaistettuja riisipiirakoita ei moni asia ohita.

sain päätökseen riikka pulkkisen romaanin totta. alussa oli haastavaa päästä kyytiin, nyt on vaikeaa päästä eroon. suosittelen luettavaksi, samoin susanna alakosken kirjaa sikalat. viikonloppu on tuntunut pitkältä, olimme yhden yön mökillä, kotona olen ehtinyt tehdä yhtä ja toista. mm. ommella marimekon villaviskoosi-neuloksesta polvihousut! ystävämyynti alkaa viikon puolessa välissä, mahtava valikoima laadukkaita trikoita ja neuloksia on ysmy-hinnoilla myynnissä jo nyt. kannattaa käydä ennen ruuhkaa.