Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

kevättä ilmassa

Kevään viimeiset (?) huopposet. Aina näistä tulee hyvät. Nykyisestä huovasta myös, vaikka onkin niin paksua, että ommellessa sormet rikkoutuu ja työstä täytyy pitää paranemistaukoa. Toisaalta, veri toimii hyvin pitona neulan ja sormen välissä.. ;-)
Eilen olin koulutuksessa, nämä syntyivät siellä, tai no, oli toisen varresta tehty kymmenen senttiä. Lankana Järbon sukkalanka, erittäin hyvän tuntuinen neuloessa ja valmiina. Nordiasta kotoisin. Sain ne valmiiksi juuri kun viimeinen luento loppui ja lankaa jäi 1 metri! Ja ihan lonkalta veikkasin ekan sukan jälkeen langanmenekin. Joskus käy tuuri. Iltapäivällä kyllä ajattelin, etten neulo vähään aikaan.. Ja mitä vielä, illalla oli jo allaoleva huivi taas käsissä.

Tätä teen ystävälleni, joka käy läpi tyylimuutosta. Neuleet pukevat häntä erinomaisesti ja boheemi tyyli, tämä toivottavasti kannustaa häntä neuleasusteiden käyttöön myös kiireisessä lehtitalossa. Lankana Gedifran Riana Villiksestä.

Tämä näkymä on koko talven odottanut minua ihan yksin.. Rinnassa jo hakkaa ikävä mökille. Koko talven olen yrittänyt mennä, aina on ollut liian kylmä. Vanhan talon muureja ei sovi lämmittää nopeasti, tulee halkeamia. Siksipä siis muutaman päivän takia ei ole kovilla pakkasilla kannattanut mennä. Mökki sijaitsee Suomen lumisimmassa kunnassa, lumenpudottajat kävivät onneksi tyhjentämässä katon kun havahduin tilanteeseen pari viikkoa sitten kuultuani asiasta uutisista.
Ai niin. Minut pyydettiin yliopistolle pitämään vuorovaikutuskurssi opettajaksi opiskeleville. Olin aika otettu ja tietenkin menen. Aika ihanaa vaihtelua opettaa aikuisia.

Ei kommentteja: