Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



maanantai 20. tammikuuta 2014

neulontaa ja lisää valoilmiöitä


keeppi noro-langasta vaati kolme neulomiskertaa valmistuakseen. ensimmäinen ei ollut rytmiltään hyvä eikä riittävän väljä, toisessa aaltopitsin kohdistaminen meni pieleen, kolmannella sitten kaikki oli kohdallaan, ihan opettavainen prosessi. aaltopitsiä kun neuloo pyörönä, pitää muistaa aloittaa ja lopettaa puolikkaisiin kavennuksiin. muuten kuvio siirtyy kerros kerrokselta eteenpäin eikä kohdistu.

valoilmiö-kuva tallentui eräänä iltana ystävän luota palatessa. olimme keskustelleet melko korkealentoisia asioita, valonäytelmä kruunasi illan. taisi olla ilmassa jääkiteitä kun tällainen saattoi syntyä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oppia ikä kaikki! Käsityö opettaa oikeaan asiaan kohdentamisen taitoja. Ja kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja määrätietoisuutta. Ja olipa hieno taivasvalokuva.

t. toinen käsityövalopää