syksy kurkistelee

 Syksy on ollut todella hengästyttävä. Työpäivät tuntuvat venyvän liiallisuuksiin, nyt näyttää ensimmäisen kerran vähän väljemmältä. Pääni on pysynyt kasassa juoksemisen avulla, olen aloittanut sen pitkän tauon jälkeen uudestaan. Iltalenkin sijaan olen herännytkin aamulla aiemmin ja käynyt lenkillä ennen työpäivää. Hyöty on ollut moninkertainen kun kroppa on herännyt heti aamulla. Vireystila on erittäin hyvä vielä iltapäivälläkin. Kolme kertaa viikossa on hyvä rytmi.

Tiukkojen viikkojen jälkeen lauantai on aina pieni kuolema. Olen aivan väsyksissä, eikä mistään tule mitään. Sunnuntaina koen uudestisyntymän kun aloitan päivän aamulenkillä kahdeksalta. Sen jälkeen on pitkä päivä aikaa tehdä mitä tahansa. Ero lauantaihin on huikea. Juokseminen tuntuu tosi hyvältä, olen löytänyt oman rytmini ja sykkeeni. Ja kaurapuuro maistuu lenkin jälkeen sitäkin paremmalta.

Olen saanut vapaa-aikana yllättäen kuitenkin jotain aikaankin. Neulottua on tullut todella paljon. Kerään töissä stipendirahastoa käsitöilläni. Pipoja on mennyt kaupaksi toistakymmentä. Nyt olen neulonut Noroista ja jämälangoista kaulahuiveja, toivottavasti nekin menevät. Kesän satoa olen tallentanut mehuna ja säilykkeinä, pienimuotoisesti tosin. Sienet vielä odottavat minua metsässä (toivottavasti), niiden pariin kyllä varmasti riennän viimeistään syyslomalla.

Olen jaksanut opiskellakin ja vähän lukea. Lyhyt historia vähän kaikesta on hieno kuvaus tieteen ja tutkimuksen kehittymisestä. On käsittämätöntä, että ihmiskunta on kehittynyt tällaiseksi. Se ei ole lainkaan itsestäänselvää, se ilmenee kirjasta. Harppausten takana on monia erikoisia yksilöitä, nykyisin heidät varmaankin diagnosoitaisiin johonkin porukkaan kuuluviksi. Onneksi niin ei aiemmin ole ollut, vaan heillä on ollut mahdollisuus toteuttaa omituisuuttaan täydellä mitalla. Herää vain huoli, onko nykyisin riittävästi tilaa erikoisuuksille ja introverteille persoonille? Sosiaalinen kulttuuri on melko julma erilaisuutta kohtaan..

Omassa työssäni haluaisin luoda mahdollisuuksia näkymättömille tulla näkyviksi. Koulu on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä paikoista vaikuttaa erilaisuuden hyväksyntään. Ja koulujen esimiehet ovat tärkeässä roolissa koulujen ilmapiirin luojina. Toivottavasti omat rahkeeni riittävät.