Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



torstai 12. heinäkuuta 2012

repovedellä

repoveden kansallispuisto sijaitsee n. 60km:n päässä anjalasta. käly tuli koirapoikansa kanssa kyläilemään ja päätimme tehdä lyhyen retken puistoon: 5km:n ketunlenkki oli meille sopiva, sen ehkä pikku-jasukin jaksaisi.

 reitin alussa ylitimme lapinsalmen riippusiltaa pitkin, koiravauva uskalsi puoleen väliin. veden näkeminen jalkojen alla oli vähän jo liikaa ja loppumatka meni sylissä.

 nämä uskomattoman jyrkät ja moniaskelmaiset portaat veivät katajavuorelle..
 jossa odotti huikeat näkymät.
viime kesän metsäpalo oli polttanut paljon puuta latvaan asti. mustanpuhuvaksi palaneen metsän ja melkein neonvihreän uuden pohjakasvillisuuden luoma kontrasti oli todella hieno. ihan kuin joku olisi värittänyt musta-valkokuvaan vihreällä tussilla. harmaa taivas voimisti vaikutelmaa.
 ketunlenkki kävi kokovartalojumpasta, viimeinen etappi oli vaijerikäyttöinen ketunlossi. se piti itse kiskoa ensin omalle puolelle rantaa ja sitten vielä yli.
laivakoira jasu tarvitsee vielä hieman harjoitusta ennen merille lähtöä. sen verran taisi olla karmiva lossimatka.. hieno retki kaikkinensa, suosittelen kelle tahansa.

Ei kommentteja: