Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



sunnuntai 16. tammikuuta 2011

helpottaa

Kaikki keskeneräisyydet ovat edenneet. Tenttikirjat on luettu läpi, jäljellä muistiinpanojen kertaus, tentti on tiistaina. Tilausneule etenee ja biisit on jo lähes hallussa. Olen myös vuokrannut myyntipöydän kirppikselle, sitä olen käynyt täyttelemässä säännöllisesti.
Tiedossa tyhjiä kaappeja!
Jos täältä joskus muutetaan, on urakka huomattavasti helpompi kun ei ole sälää. Tavara on mennyt hyvin kaupaksi, olen pyrkinyt viemään vain parhaat.
Kierrätyskeskus on saanut osansa, kuten myös jäteasema.
Kaiken tämän aikaansaamisen keskellä olen miettinyt, miten moneen sitä pystyy ja vieläpä omaksumaan ihan uusia asioita. Olisikohan sitten niin, että kaikki tehtävät tukevat toisiaan.. Eniten olen vakuuttunut musiikin positiivisesta vaikutuksesta.
En ole kuunnellut mitenkään erityisesti, mutta harjoitellut yksinäni ja bändin kanssa.
Siitä jos mistä saa potkua päiviin! Töiden alettua piti olla jotain tunnilla neulottavaa.
Normisukat Noron jämästä ja Nallesta.
Kaulakieppi taisi syntyä jo joululomalla, lankana Rowanin kierrätysvillaa Tikatasta.
Sileää neuletta ensin koko matka, lopuksi kaksi silmukanpudotusta.

2 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Hei,

Kiinnostuin sinun lapikkaiden hoitoohjeesta. Kerroit käyttäväsi hierontaöljyä, "Öljysin saappaat (käytän hierontaöljyä), kuten olen tehnyt kaikille ostamilleni kuivahtaneille nahkatuotteille. Öljyn avulla ne elpyvät."
Kertoisitko millä hierontaöljyllä, onko se sama? Tarvitsen hyvän konstin koppuranahkalaukun hoitoon.

Ystävällisin terveisin

Merja K

käsveska kirjoitti...

Moi Merja.

Mä olen löytänyt hierontaöljyn ihan kokeilemalla ja maalaisjärjellä. Mulla sattui olemaan Dermosilin öljyä kaapissa ja se ainakin toimii tosi hyvin! Väri tietenkin aluksi tummuu, mutta tasoittuu öljyn imeytymisen myötä. Kannattaa kokeilla johonkin näkymättömään kohtaan, miten öljy tehoaa. Sienellä levittäminen tekee parhaan tuloksen.