Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



maanantai 2. elokuuta 2010

vain yksi ovi

Edellisessä postauksessa kerroin kauniista ovesta. Nyt se ovi on kotona ja paikoillaan. Kokonainen päivä meni olkkarin uudelleen järjestämisessä (=siivoamisessa).
Turhia romuja pois, laatikot järjestykseen, tavarat kaappiin, hyllyt ikkunalaudoiksi, kaksi lipastoa vaihtaa paikkaa jne.
Keittiössä olleet hyllyt siirsin isojen ikkunoiden alle. Sain veljeni kautta käytöstä poistettua labralasia, ne ovat nyt arvoisessaan paikassa.
Samoin nuorimmaisen keväällä saama hymypoikapatsas :).
Olkkari on nyt ihanan boheemi. Ja ovi juuri oikeassa paikassa. Tekeillä oleva oviverho sopii tismalleen jo olemassaolevaan värimaailmaan. Sinisistä sohvista en kovin kauheasti pidä, mutta siedän. Kahden aikuisen ihmisen lyödessä hynttyyt yhteen ei ihan kaikkea voi itse valita.
Eikä uusiakaan ole järkeä ostaa vain ulkonäkösyistä.
Huputtamista olen harkinnut, toistaiseksi saa olla ihan vaan näin.

1 kommentti:

Mirka kirjoitti...

kummallista kuinka jokin vaikka ihan pienikin uusi juttu innostaa laittamaan koko huoneen uuteen uskoon ja järjestykseen :) mulle käy usein juuri noin. uudelle tulokkaalle täytyy saada arvoinen paikka ja se on hyvä syy siivoukseen :)