Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



maanantai 16. elokuuta 2010

Tapanilan katukirppikseltä

Sunnuntai-iltapäivä sujui leppoisasti viihtyisän Tapanilan omakotitaloalueen katukirppiksellä. Löytöjäkin tuli tehtyä. Kuvan koru hurmaavalta käsityöläiseltä, materiaaleina ikkunalasi ja vanha postimerkki. Olisin voinut valita vaikka minkä, otin tämän. Siirtomaa-ajan fossiilin, merkin Belgian Kongosta. Vähän harmittaa etten ottanut sitä paholaisnaamiota muistuttamaan siitä sisälläasuvasta..
Tätä lähdin oikeastaan etsimään: kunnostettavaksi kelpaavaa nojatuolia. Kahden tunnin kiertelyn jälkeen osuin sattumalta oikeaan paikkaan ja siellä tämä oli siskonsa kanssa odottamassa! Ja hinta oli mykistävä, kaksi tuolia kympillä! Mietin ensin, otanko vain yhden, mutta autonhakumatkalla tulin järkiini ja ymmärsin ottaa molemmat.
Viittä tuntia myöhemmin toinen oli jo saanut uuden ja ehomman ulkomuodon. Avasin vanhan verhoilun, irrotin meriheinät, naulasin takaisin irronneen selkänojajuutin ja kasasin takaisin. Punaisen verhoiluvillan olin ostanut jo pari vuotta sitten, nyt se tuli käyttöön. Puisille osille en tehnyt mitään, ajan patina saa näkyä. Kunnostamisesta helpon teki jousien hyvä kunto ja ehjä sidonta, silläkin uskalsin ostaa molemmat. Toisesta tulee aivan erilainen, jätän ehkä käsinojatkin pois.. Himottaisi tehdä tilkkupinta.


3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Mitäs jos ottaisit tosiaan käsinojat pois ja virkkaisit iloisen päällisen tuolille (tossujen tapaan). Sitten madonna tyyny päälle krusifikseineen ja voilá Hippituoli tuli taloon :-)

Noora kirjoitti...

Ihania! Koru - aivan suloinen. Tuoli - vitsi oon kade. Olen koittanut löytää vanhaa nojatuolia meidän uuteen makkariin. Haluan uskotella itselleni, että tuo selkänoja olis kuitenkii ihan liian korkea sinne ;)

HUVIlassa kirjoitti...

Sä olet ihan käsittämättömän taitava!
Ja ihanaa,että teit löytöjä!!
Eipä olisi tuoli parempaan kotiin voinut päästä, nams!