Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Saunan eteinen ja pahoittelen kuvien huonoa laatua.

Aina pitäisi olla kamera mukana, edes se huono, koska kännykuvat ovat vielä huonompia.
Heinäkuu on alkanut helteessä, kuten kaikilla muillakin Suomessa ja yleisesti Euroopassa. Mökin asutusta ensin Kristiinan, sitten miehen kanssa. Paljon lähiympäristön uimarantoja, uimista, d-vitamiinin keräämistä talven varalle ja kevyttä ravintoa. Jalkapalloa ja ihan pikkuisenvähän vaan nikkarointia. Päivät ovat tuntuneet pitkiltä, onneksi. Yöt ovat olleet lyhyitä, viileyttä ei löydy oikein millään ja unet ovat sen myötä levottomat. Ei haittaa yhtään.
Saunan eteisessä on vesiliittymä. Eikä mikä tahansa, vaan viiden tonnin kesävesimittari. Jos joku haluaa kallista vettä, meiltä voi tulla hakemaan. Hinta johtuu joustamattomasta laskentatavasta, jossa liittymän hinta määräytyy rakennusoikeuden, ei todellisen kulutuksen mukaan. Ja koska mökkini sijaitsee vesihuolto- eli kunnallistekniikka-alueella, olen ollut velvollinen siihen liittymään. Eikä siinä mitään, nyt tulee ja menee vedet. Ja hyvää se onkin.
Ja sitten asiaan. Vesi tulee tällä hetkellä läheltä lattian tasoa ja tarvetta on ollut pesualtaalle. Eteinen on ollut pimeä ja valoton, siinä kun ei ole yhtäkään ikkunaa.
Mutta nytpä on. Talon peruja ollut ikkuna pääsi hommiin saunan seinälle. Nyt ilta-aurinko valaisee eteisen upeasti, ihmetelen vain ettei kellekään ole tullut sama ajatus mieleen.. Pimeässä ovat olleet 80 vuotta! Seinässä ei ollut edes puruja, joten ikkunan asentaminen olikin paljon helpompaa kuin etukäteen kuvittelin. Kehikkoon, reiän tekooon ja kiinnitykseen meni yhteensä tunti. Oli aika jännää tehdä seinään reikä.. pistosaha on mainio väline!
Sisäpuolella otin rumat ja viimeistelemättömät vanerilevyt pois ja maalasin raakalaudat valkeiksi. Oven puoleisella seinällä samaa materiaalia ei ollutkaan vanerien alla, päädyin tekemään "kulissiseinän" eli pinnoitin raakalaudalla myös sen.
Ikkunaseinään tulee Karhulan kierrätyskeskuksesta 50centillä ostamani vanha tapetti ja tiskipöytätason eteen Kotkasta Pelastusarmeijalta löytämäni pellavaliina verhoksi. Vesihanan virkaa saa toimittaa pöytälevyn läpi vedetty puutarhaletku, jätevesiä varten on viemäriputken palat jo odottamassa. Tapetin suojaksi tiskipöydän taa yritän löytää pleksimuovia.

Ikkunasta tuli tiellekin päin oikein soma. Tässä kuvassa vielä puuttuvat kehykset, jotka nyt ovat jo paikallaan. Rakennusvalvoja kehotti kysymään naapurin mielipidettä kohteliaisuuden vuoksi, muuta lupaa tällaiseen pieneen julkisivumuutokseen ei tarvittu.
Surffis ja Peikkotyttö ovat Espanjan helteessä vielä alkavan viikon. Nyrkkeilijä vietti tänään täysi-ikäisyyspäiviään lähisukulaisten seurassa ja illan kavereitten kanssa MM-fudiksen finaalia seuraten. Hollanti voittoon!
Kuusijärven vesi +26 ja ilma n. +30C.
Kävin vielä iltauinnilla, se sentään jo vähän virkisti ja viilensi.

Ei kommentteja: