Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



keskiviikko 27. toukokuuta 2009

kaikenlaista.. ja kolme päivää töitä jäljellä.

Pienten ihmisten tossuja..
Vilttis lähetti taannoin painokankaastaan palan ja pienemmän kaupan päälle. Isommasta tuli jo aiemmin esitelty tyynynliina mökille kammariin, tässä pienemmän tulevaisuus. Samaisen kammariin, seinälle.
Tähän viikkoon on mahtunut aika läjä iltapäivähommia työpäivän päätteeksi:
Maanantaina kankaiden hankintaa, kaavoitusta, tossuja.
Tiistaina tossuja ja uusi reissu kankaiden hankintaa, hiusten raidoitus ja toisten leikkuu. Keskiviikkona kahdet pellavahousut: ompelua, tossut valmiiksi.
Torstaina, mitäköhän tekis? Ainiin Ristiinan kummitytön pinwheeliä.
Perjantai kaksi täytekakkua lauantaiksi.
Lauantaina kahdet ylppärit ja opebileet.
Vielä mietin kumpaan kallistuis: bileisiin vai mökille jo lauantaina..
Kaikki on tullut tehtyä ja vielä muutamia lisäjuttujakin. Lapset ovat isällään tämän viikon ja mies on huolehtinut muonituksesta, onneksi. Välillä mietin, teenkö liikaa.. mutta en tee. Tekisin joka tapauksessa jotakin, mukavampaa on olla toisille iloksi ja hyödyksi. Ja minähän tässä nautin, joka hetkestä, ihan itte.
Ja miten paljon mua välillä ärsyttää lukea toisten blogeista tällaisia suorituslistoja!!!

2 kommenttia:

Tanja Tuononen kirjoitti...

Sä olet kyllä niin mahtava!
Mä aina sulle jotain kivaa(?) tekemistä keksin kun oot just saamassa muut valmiiksi......
Saa sanoa EI!
Olet niin ihuna!
Haleja ja voimia, muista myös levätä ja vaan nauttia olemisesta!

(pileisiin lauantaina!!)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Kiva blogi sulla; ekat kommentit täältä. Nauratti uo suorittamisjuttu...samoja mietin minäkin. Olen aikamoinen puuhailija, mutten suorittaja :). Tiina