Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



keskiviikko 1. syyskuuta 2010

syyskuun ensimmäinen

Skeittipoika tilasi pipon. Kävi läpi kaikki langat ja poimi nämä värit. Antoi tarkat ohjeet muodosta ja koosta. Tuntui tulleen oikeanlainen kun kelpasi.
Tällaista tämä nyt sitten on. Nuorin kulkee kavereittensa kanssa ympäri pääkaupunkiseudun ramppeja, keskimmäisellä on poikakaverikiireet ja vanhin suhaa autolla. Tänään hankin ruuan valmiina thaimaalaisesta ja neulon. Mitä vähemmän on velvotteita, sitä laiskemmaksi tulee. Ei puhettakaan että näin olisi tapahtunut edes viisi vuotta sitten. Silloin syötiin yhdessä joka päivä, kaikki paikallaolijat. Nyt paikalla ei enää ole juuri muita kuin minä.
On asioita, jotka on pakko hyväksyä. En voi pakottaa ketään kertomaan asioistaan, kotiintulossa on jo joustettava ja pakko on vaan antaa mennä ja luottaa. Joskus pääsee itku kun tajuaa, miten totaalisesti eräs vaihe elämästä on takana. Olen nuori ja silti jo elänyt paljon. Uusi elämänvaihe on ovella, enkä tiedä mitä se tuo mukanaan.
Itsestään ei tarvitse enää antaa kaikkea koko ajan ja joka hetki, vastuu ei kuitenkaan ole kadonnut. Edelleen olen täällä, tavoitettavissa ja olemassa. Rakastan ja luotan, edelleen ehdoitta ja ilman vastaodotuksia. Olen lapsistani ylpeä ja sanomattoman onnellinen ja samalla irtautuminen ottaa voimille.
Sairastan edelleen, poskiontelot ovat tulehtuneet ja keuhkoissa on jumi. Yritän parantaa itseni ennen hammasleikkausta ettei se peruuntuisi.

3 kommenttia:

Vilttitossu Ryysynen kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu. Minä vielä kaukana perässä, vanhin vasta 9 mutta ajatuksesi tuntuu silti tutuilta: täytyy vaan luottaa ja antaa mennä. Vielä saan katraan kasaan niille ruokailuille ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan samoilla mennään täällä, vanhempi tyttöysävän kanssa siellä sun täällä ja nuorempi skeittaa (hauska pipo muuten). Itse täällä kotona päivystän ja venytän napanuoraani uskoen ja luottaen, että pohjatyöt olen tehnyt aikanaan huolella. Nyt voin vain katsella työni tuloksia ja onneksi useimmiten ihan ilolla ja kiitollisena..... ja aina kun näin uskallan ajatella, vilahtaa takaraivossani pelokas ajatus, että ei vielä uskalla nuolaista...

- Elma -

käsveska kirjoitti...

Lohduttavia sanoja.. Kiitos kommenteista. Napanuoran venyttäminen on yksinäistä hommaa, pitäiskö perustaa joku vertaisryhmä :)