Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kattoa, vinttiä ja ruhjeita

Miniloma vietettiin Anjalan työsiirtolassa. Aurinko helli työmuurahaisia, välillä vähän liikaakin, katon teko ei ole herkkua missään kelissä, mutta kuumalla se on tosi kuumaa!
Puutavaraa tuli haettua siskon auto/peräkärry-yhdistelmällä varmaan koko kesäksi (jättikiitos lainasta!). Kuudellasadallaeurolla puutavaraa, kiitos. Karkkirahaa rautakaupassa. Sain kattoruoteet, sisäpaneelia, lattiaponttia, eristettä, nauloja, ruuveja ja maalia. Juuri kun kattoponttikasaa sai vähän hupenemaan, tuli pihaan uusi satsi. Pikkuhiljaa nekin siitä siirtyvät paikalleen. Ja kivaahan se on. Nyt mentiin vintintekohommiin kun ulkona tuli liian kuuma. Saatiin seinät paneloitua ja katto eristettyä. Mies osoittautui tällä reissulla tekijämieheksi, meikä oli jopa vähän ihmeissään..
Veljen kanssa tehtiin torstaina takalappeen koolingit. Talo on vinossa, katto on vinossa ja laho: vatupassin sai unohtaa heti. Vanhan katon päälle alettiin uutta. Ja ihan ekaksi piti tehdä tellingit että pääsi ylös. Tehtiin telineiltä laudotusta niin pitkälle kuin yletettiin. Ja se ei ollut paljon. Katolle kiipeämisen tullessa väistämättömäksi, mun housuihin karkasi pupu. Rupesi jo masentamaan ja pelottamaan ettei koko katosta tule mitään. Naapuri tuli onneksi paikalle ja tarjosi valjaita ja seuraavana päivänä tuli mies pelastamaan minut..
Tietääkseni miehelläni on korkeanpaikankammo, mutta niin vain tuli kuin prinssi ratsullaan pelastamaan minut kattolohikäärmeen kidasta! Valjaat päälle ja köysi kiinni ja sinne meni! Mun tehtäväkseni jäi ojentaa laudat ja avustaa. Kerrankin näin! Olin todella kiitollinen ja onnellinen kun en joutunut katolle pelkäämään. Taisi syksyn pressunkiinnityksestä jäädä pienet traumat. Nyt ei tarvitse enää pressuja kun kohta on ihan ehjä katto!
Tässä sitä on! Valmista kattoa vielä huopia vailla.

Ehjempään etuosaan saatiin myös ruoteet kiinni. Takaosassa samanmittaiset ruodepuut menivät hiukan yli, etuosassa ei lainkaan. Tosi monessa paikassa huomaa, että talo on alunperin ollut vähävaraisen perheen rakentama. Kaikki mahdollinen on hyödynnetty, eikä missään oikein ole priimatavaraa. Siitäkin huolimatta kaikki on vielä korjattavissa 80 vuodenkin jälkeen. Kun työ on kunnollista, voi raaka-ainekin olla vähän heikompaa. Nykyisestä tehokasvatetusta höttöpuusta ei kyllä saisi yhtä kestävää kuin ennen vanhaan luomupuusta.
Ja kaikella on hintansa. Ei muuta kuin minihametta päälle, sitten kun nämä ruhjeet ovat parantuneet. Oikean säären onnistuin telomaan oikein monta kertaa. Ensimmäinen tuli kannettaessa lastulevyjä peräkärryyn. Painava levy putosi, tietenkin reuna suoraan sääreeni: rutututu, pitkin säärtä, polvesta nilkkaan. Toisen kerran astuessani liiteriin, jossa lattialla ollut muovimatto lipesi jalkani alla ja löin sääreni todella kovaa astinlankkuun. Kipua sadatellessani rullasin maton pois ja päätin ettei kukaan enää liukastu moiseen. Kolmannella kerralla onnistuin kaatamaan painavan akkuporakonesalkun suoraan ennestään kipeään kohtaan. Stoalainen tyyneys ei enää onnistunut, huuto pääsi ja silmistä vedet. Muutaman päivän kuluttua kintut ovat oikein upeat kun mustelmat tulevat esiin.. Ei taida sulkapallo onnistua tällä viikolla kun kävelynkin tärähdys tuntuu ikävältä.

4 kommenttia:

Runoseppä kirjoitti...

Onneksipa Käsveska kätkee sisälleen myös parantavaa voidetta. Parantumisiin, sisko. Hyvännäköstä touhua myös korkeapaikkakammoiselta!

siniemilia kirjoitti...

"traumoja pressunlaittamisessa katolla" tuli väkisin mieleen se yks Muumi-jakso, jossa Muumipeikko rakentaa omaa taloa sillon kun Pikku-Myyn hulivilisisarukset valtas Muumitalon. Ja kuinka Muumipeikko ja Pikku-Myy lensi sen pressun päässä sen katon päällä.. Eikä mistään tullut mitään. Mut wau! Sisukasta.

villasukka kirjoitti...

Iloa ja lämpöä työn touhuun, valmista tulee. Mukavaa!

Rva Pioni kirjoitti...

Samat puuhat kolmiorimoineen menossa täälläkin. Onneksi sää suosii.