Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



lauantai 29. toukokuuta 2010

Toukokuun lopulla

Pinwheel-peitto mökin vintille valmistui. Tein naulakkoon ripustettavan mallin, jotenkin muoto pyysi tällaista ratkaisua. Sitäpaitsi kaikki, minkä voi laittaa naulakkoon, on sotkusta pois. Halkaisijaltaan tämä on reilun metrin. Oikein sopiva siis pikku torkuille tai lukupeitoksi.

Surffiksen kanssa lähdettiin lauantaikierrokselle kierrätyskeskukseen ja Myyrmäkihallin kirppikselle. Tavoitteena oli löytää kolme asiaa: pieni hyllykkö keittiöön purkkeja varten, teräksinen yhden altaan tiskipöytä ja hana. Kaksi saatiin ja paljon muuta. Hyllykkä köytyi kahdella eurolla. Sahasin vähän matalammaksi ja maalasin valkoisella kalustemaalilla.


Reunoihin laitoin MokoMarketista löytynyttä lahjapaperia. Lakalla pinnoitus, että voi putsata. Hyllykkö on tosi hyvä ja juuri sopiva. Lisäksi löytyi mustat peltipurkit, suomalainen punainen vaneritarjotin, iso lasitölkki, kaunis kehys, kaksi lamppua (lattia- ja pöytämallit mökille) sekä todellakin se pesuallas! Kaikki yhteensä alle 30€.

Mitä me tehtiin silloin kun ei ollut kirppiksiä ja kierrätystä?

Allas oli tuotu 25 min. ennen meidän tuloa Kierrätyskeskukseen. Eli jos olisimme menneet ensin sinne, en olisi sitä saanut. Myyjä valitteli hintaa, 18€. Minä kiittelin kovasti huokeutta ja vein onnellisena pois. Allas on melko uusi ja viemäröintiputketkin olivat mukana valmiiksi. Nyt saan saunan eteiseen tiskipaikan. Hana jäi vielä puuttumaan.


Ja onneksi on Onni! Tässä turvallisesti 18 vuotta vanhemman veljensä sylissä, ikää itsellä 11h. Mykistävä ihmisenalku ja niin valmis.

Tämä poika tulee saamaan osakseen äärettömästi rakkautta.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hyvät kirpparilöydöt, itsekkin hankin tavaroita kierrätyksestä, viimeksi hellan ja hyvin pelaa. Tuo pyöreä peittomalli onkin kiva, neuloo niin isoksi kuin langat riittää, todellinen jämälankajuttu. Niissä palapeitoissa tulee aina eteen jonkin värin loppuminen ja sitten ostaa uutta josta taas jää vähän jäljelle.
Onnea ihanalle Onnille ja isolle veljelleen! Terv. Lea P