Panelia, maalia ja rapatessa roiskuu

Lisään tämän tähän alkuun, kun meinasin jo unohtaa.. Anjala-terapia on toiminut!

Perjantaina tuli se tieto. En päässyt opiskelemaan. Tappio tuntui isolta nieltävältä. Itku tuntui kurkussa, muttei tullut silmiin saakka. Ajomatkalla Anjalaan asiat loksahtelivat oikeille kohdilleen ja suhteellisuudentajuni palasi. Olen uskonut oikea-aikaisuuteen jo kauan ja nytkin täytyy olla niin. Minun aikani olla opiskelija ei ollut nyt. Ehkäpä edessäni on haaste, jota en olisi ollut kykenevä selvittämään jos ajatukseni olisivat olleet opinnoissa.

Vietin viikonlopun vintillä, aina välillä katsellen tätä maisemaa avoimesta ikkunasta.

Kesä on tullut yht´äkkiä. Välillä huomasin miettiväni, onko loma jo kohta ohi ja päivätkö jo lyhenevät.. Onneksi ei.

Hellejakso on tehnyt harhan lomasta ja mökillä vietetyt runsaat tunnit vielä lisänneet sitä.
Lauantaiaamuna heräsin ukkosen paukkeeseen 5.30. Yritin muka unta vielä, eihän siitä mitään tullut. Puoli seitsemältä olin jo vintillä hommissa. Yksinään voi temmeltää kun se itselle parhaiten sopii. 8.30 olin rautakaupassa ostamassa rappauslaastia. Arvelin muurin rappauksen olevan n. 3 tunnin keikaus. Se siihen menikin ja 25kg:n säkki käsirappauslaastia. Yllättävän vähän tuli hävikkiä vaikka nyt tiedänkin kovin konkreettisesti, mistä otsikon sanonta tulee. Hauraaseen vanhaan laastiin ei heittotekniikka pure edelleenkään, vaan laasti täytyi taas tarjoilla laudalta suoraan muurauskauhalla muuriin. Laudan leveydeltä, 10x40cm kerrallaan.

Mutta kyllä siitä kuitenkin jotain syntyy. Tämä kerta oli huomattavasti helpompi kuin keittiön muurin rappaus. Vaatimustasoni ei ole kovin korkea, onneksi tässä ympäristössä ei tarvitsekaan kun kaikki ympärillä on valmiiksi rosoista. Silti onnistumisen ilo on ihana joka kerta.
Se tunne on muuten kovin yksinäinen..

Ihan hyvä. Ja kolme tuntia.

Rappaamisen jälkeen jatkoin katon panelointia. Panelit ovat pisimmillään 414cm, niiden laittaminen paikalleen yksin oli jonkinlainen haaste. Mutta pontti helpottaa kummasti. Keskeltä ote, toinen pää ponttiin ja sitten hivutetaan koko matkalta loput. Viimeistelylautoja laittaessa otin tikkaat avuksi, 375cm raakalautaa painaakin jo niin paljon, ettei mun rimpulakädet enää kannatelleet. Tikkaat toiseen päähän, toisesta päästä ruuvilla kiinni ja taas hivutellen ylös. Kyllä oli kivaa kun sain ne paikalleen. Loppuajan maalasin katon ja viimeistelin aukkopaikkoja ja maalasin muurin.

Vihreä on kyllä ihan jees, mutta ei sitten kuitenkaan. Kokeilin samaa ideaa kuin alakerran muurissa, mutta ei, tämä muuttuu valkoiseksi. Huonekaluilla voi sitten värittää. Ennen niin tumma vintti on nyt täynnä valoa, enkä halua seinille muuta kuin valkoista. Tuntuu kuin ikkunakin olisi isompi kuin ennen, niin paljon valkoiset seinät kertaavat valoa. Tällä reissulla tuli korjattua myös rikkinäinen ruutu kun viime kerralla ei löytynyt sitä lasileikkuria.. Vintillä hommissa olleet mehiläiset löysivät ilmeisesti uuden kulkureitin, sillä katon valmistuessa niiden määrä väheni, kunnes loppui kokonaan. Teimme molemmat hommiamme, emmekä antaneet toistemme häiritä. Kiva kuitenkin, että korvaava kulkureitti löytyi.