Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



lauantai 6. kesäkuuta 2009

onnistumisia ja ikäviä yllätyksiä..

Aioin aloittaa saunan lattian valamisen umpeen piikkauksen jäljiltä. Ihmettelin seinässä olevaa reikää ja olematonta kantavuutta. Jätin valuhommat sikseen ja avasin seinän. Ja mitä löytyikään: täysin mätä lattialankku, katkilahonneet seinäpalkit. No, mitäs siinä ihmettelemään, ei muuta kuin rautakauppaan. Kulmarautoja, naulauslevyjä ja styroxia. Uusi lattiapalkki, uudet seinäpalkit ja styroxia satojen purulitrojen tilalle. Aurinko ei enää paista lattian tasolta..
Seuraavaksi pääsen vihdoin valamaan reiän umpeen. Sitten vielä seinän panelointi ja mikä ikävintä: muurariakin tarvitaan. Tilasin palotarkastuksen ja saunan hormi meni käyttökieltoon toistaiseksi. Välikatosta ylöspäin hormi on rapautunut ja siis vaarallinen. Muurari on tulossa ensi viikolla kartoittamaan urakan. Tätä ei ollut kauppakirjassa..

Sisällä onneksi alkaa olla valmista. Halot saivat oman laatikon, taas ovi aukeaa kunnolla. Aiemmin halkolaatikkona toiminut vintiltä löydetty puulaatikko sai kantensa takaisin ja hieman maalia pintaansa ja päätyi lego-laatikoksi kamariin.

Tuvan nurkka on värikäs ja iloinen. Pakkotauon aikana tein melko raskaan päiväpeitteen pinnasohvaan ja pääsin eroon epämukavasta puukannesta. Nyt sohva toimii mukavana pötköttelypaikkana päivisin ja minun sänkynäni öisin. Kroppa alkaa vihdoin tottua pikkuruiseen laatikkoon, eikä ole enää aamuisin tuhannen jumissa.
Seinällä olevat esineet ovat mikä mistäkin: pesulauta löytyi huussista, pieni valkoinen kaappi on vanhimman pojan tekemä ala-asteella, vitriinissä näkyvä sotku on surffiksen löytämä kokoelma luontokappaleita (sudenkorentoja, mehiläispesä ym.), taulu mustasta tytöstä löytyi Wanhasta pörssistä ja herne-taulu Vantaan kaupunginmuseon myymälästä. Peili on viikko ennen syntymääni valmistunut ja Kouvolasta mukaan tarttunut. Vanhat pullolaarit ovat olleet jo edellisellä mökillä.

Keittiöön sain tehtyä (viimeisenä aurinkoisena päivänä toistaiseksi) tarpeellisen työtason.

Tässä se on jo ikkunan alla omalla paikallaan. Verhokankaan löysin Myllykoskelta Lehdon oivallisesta kangaskaupasta. Niin ja kuvassa näkyy myös kunnostamani lautashylly! Siitä on ollut iloa joka päivä!

6 kommenttia:

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Sä olet ihan käsittämättömän taitava ja aikaansaava. Wow! Teidän kesäkoti näyttää niin kodikkaalta ja kutsuvalta.

Sirisan kirjoitti...

Olet sinä kyllä kova tekemään! Mielenkiintoista seurata tuota sinun kesäkotiprojektiasi ja muitakin tekemisiäsi. Olet tosi ahkera ja taitava nainen!

Noora kirjoitti...

Näyttääpä siellä jo ihanalta! Tai siis koko ajan on näyttänyt, mutta nyt siihen on tullut sellaista persoonallista jälkeä! Vautsi! Muistathan lomailla ja lököilläkin jossain välissä ;)

käsveska kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kyllä välillä pysähdyn itsekin ihmettelemään, kuinka etuoikeutettu olen. Muualla maailmassa naiset kamppailevat oikeudestaan olla olemassa ja minä täällä teen mitä haluan. Se on aika mykistävää ja tekee nöyräksi.
Olen kasvanut poikien kanssa ja oppinut rohkeasti kokeilemaan ja samalla saanut kokeilla ja tehdä, sukupuolesta viis. Meillä kaikki tehtiin kokolailla itse, eikä kukaan koskaan kyseenalaistanut etteikö niin voisi tehdä. Kaipa tämä on verenperintöä.
Olen miettinyt liikaatekemistäkin, mutta mulla on sellainen keho, joka ilmoittaa kun on aika levätä. Olen oppinut sitä kuuntelemaan ja kunnioittamaan. Kun mieli on tällainen, joka tuntee olevansa olemassa tekemisen kautta, on tekeminen ja aikaansaaminen pelkästään nautinto. Joskus fyysiset ponnistelut kipeyttävät lihakset, mutta keho toipuu nopeasti. Ja nyt kun olen kesälomalla, tahti on muuttunut armollisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Perhe onneksi myös huutelee mua paikalle, jos alan vajota omiin maailmoihini liikaa =)

Satu kirjoitti...

Olet kyllä aikaansaava nainen! Ihana seurata aikaansaannoksiasi, kaunista jälkeä teet!

Possumamma kirjoitti...

Ihana, vanhanajanhenkeä henkivä keittiö!