Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



Näytetään tekstit, joissa on tunniste noro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste noro. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. marraskuuta 2010

tuoretta

Huopanen-Kureyon 1-1. Vanhan pyykkilaudan avustuksella vastahuovutettuina.
Ihan niinkuin ennen vanhaan.

perjantai 3. syyskuuta 2010

juu, koulutuksessa on kivaa.

Pukeuden mustaan, lähes aina. Sen piristykseksi teen piiitkän huivin Norosta. Langassa silkkiä ja villaa sekä mielivärit, kävin uudessa Priimassa Mäkelänkadulla ostoksilla..
Olen ollut jo kahdesti lyhyen ajan sisällä hyvässä koulutuksessa, joissa esiintyjät ovat olleet karismaattisia ja puhuneet järkeviä. Alkaa vaikuttaa pelottavan hyvältä suunnalta...

Tauti alkaa taittua. Ensi viikolla lähtee ensimmäinen viisaudenhammas, toivottavasti helpolla.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Norot ovat muuttuneet tällaiseksi. Secretwoolista ostettu Cascade pääsi mukaan. Tein tarkoituksella lyhyen, käytän paljon tunikoita ja paitamekkoja ja tavallisen villatakin pituus on jotenkin aina ihan väärä. Nyt allaoleva vaate pääsee laskeutumaan hyvin.
Akateemisesta löytyi inspiroiva nikkarointikirja ja luonnoslehtiö. Kirjan avulla meinaan oppilaitteni kanssa väsätä jotain. Vihkoja mulla on joka paikassa, niissä on ajatuksia, ideoita, muistiinpanoja, poimintoja kirjoista ja merkintöjä ties mistä. Luonnosvihkon täyttymisestä en oikein osaa vielä sanoa, mulla on tapana luonnostella asiat päässäni ja sitten toteuttaa ne. Näen rakenteet kuvina mielessä, riittää, että makaan silmät kiinni ja mielikuvittelen, hetken päästä on mietitty vaikkapa miten lauteet pitäisi rakentaa. Kunpa vielä osais kaikki tekniikat.. Vanhin veljeni osaa ja hän käyttää samaa suunnittelutekniikkaa. Ja hän on todellinen keksijänero!

Hesarissa oli mulle sopiva neulomiskohde. Nututus. Etiopialaisten sairaalassa synnyttävien naisten lapsille neulotaan Suomesta nuttuja, sukkia ja hattuja. Vain 8% etiopialaisvauvoista syntyy sairaaloissa ja nuttujen avulla houkutellaan äitejä sairaalaan synnyttämään. Tämä on minusta erinomaista. Vauvojen vointia voidaan seurata ja äideille voidaan antaa tietoa ja opastusta myös perheeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa. Köyhän maailman ongelmien ratkaisussa äidit ja naiset ovat avainasemassa. Tässä olen mieluusti mukana!


sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Rakastan värejä ja intialaista estetiikkaa. En ole koskaan siellä käynyt ja tuskin menenkään, mutta jotakin sen kulttuurin kauneudenkaipuussa puhuttelee. Tämä olkoon minun palani Intiaa.
Loman alussa valmistui jo toinen raglan-mekko. Alussa olin taas ihan yhtä pihalla kuin ensimmäistä kertaa tehdessäni. Vaikka kertasin ohjeen, unohdin silti että kolmea kohtaa tehdään yhtä aikaa ja hihoista jäi puuttumaan muutamia silmukoita. Niin vähän kuitenkin, ettei sillä ole merkitystä. Lankana SandnesGarnin Palette. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole kaulusta, sen lisäsin luisevaa rintakehää piilottamaan.

Työkaveristani tulee isoäiti nyt maaliskuussa. Lupasin tehdä pikkuiselle tossut. Aika söpöt! Muttei mitään verrattuna vastasyntyneeseen! Onnea isoäidille, toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Nämäkin sain valmiiksi. Ottajakin löytyi..
Hiihtolomalla tein yhden erityisen hyvän työn. Hyvällä ystävälläni on 4-vuotias tytär, jota en tätä viikkoa ennen ollut tavannut. Asia aiheutti minulle paljon harmia ja huonon omantunnon, koska mikään ei ole tärkeämpää kuin voida ystävän kanssa jakaa myös oman lapsensa ilot ja surut. Ja kuinka voisi jakaa jos toinen ei tätä tunne! Muutaman nukkumaanmenon asiaa pohdittuani keksin miten ongelman hoidan. Tyttö on vahvassa prinsessaiässä ja haaveillut pitkään Ruusus-puvusta..
Yhdistin mielessäni haluni tutustua tyttöön ja hänen toiveensa puvusta, niinpä ehdotin äidilleen että tulisin heille ompelemaan ja tutustumaan ja tarjoaisin samalla vanhemmille kovin kaivatun kahdenkeskisen hetken. Tarjoukseni otettiin ilolla vastaan ja torstaina ajelin tarvikkeiden ja koneen kanssa Jorvakseen. Minua oli vastassa iloinen ja jännittynyt pikkuneiti, yhteys syntyi välittömästi. Tutustuimme hetken äidin turvallisesti läsnäollessa ja sitten ryhdyimme töihin. Meillä oli mielettömän mukavaa ja nukkumaanmenon hetkellä halauksista ei meinannut tulla loppua. Sain varmasti elinikäisen ystävän ja tytön toive toteutui. Minä uskon satuihin, tämä oli vähän sellainen.
Kun annat itsestäsi kupillisen, saat kannullisen takaisin!

lauantai 1. marraskuuta 2008


Surffipojan kanssa oltiin retkellä Lahden Kätevä-messuilla. Yhdessäolo oli ihanaa ja saalistakin löytyi! Titityyn Tiinalta ostin lisää Rancoa ja ihanaa suklaan ruskeaa paksua villalankaa. Tiskirätteihin ostin kokeiltavaksi hamppua. Heinin lankakaupan puodista ostin todella kaunisvärisen Noron sukkalangan. Lahjaksi löytyi ihan mahtavat kuplavolkkaripaita ja kassi, niitä myi Automuseon käsityöpuoti. Surffis sai kummallisen suusoittimen, kitara-avaimenperän ja äklöpäklö-olon metrilakuista..