Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



maanantai 30. joulukuuta 2013

Jouluna






vietimme joulua koko perheen kanssa. nuorten aikuisten osastolla oli ennen jouluateriaa melko hiljaista, molemmat nukkua röhnöttivät sohvalla. joulupöydässä kaikki olivat iloisella mielellä ja ruoka maistui tänäkin jouluna. kinkku oli tällä kertaa erinomainen, viimevuotinen oli todellinen pettymys. luomu ei ole aina herkullista.

esikoispoika (se isompi sohvalla nukkuja) saa aivan kohta ensimmäisen ihan oikeasti oman kotinsa. virkkasin lahjalangoista hänelle säilyttimen, vaikkapa lehtiä varten.

aloitin sekatekniikalla maustevärisen neuletakin teon. yläosa on kirjo- ja pintaneuletta, alaosaan tulee sekä neulottua että virkattua pintaa. ainakin isoja vihreitä kukkia norosta. voi tulla aikamoinen väriläiskä!

välipäivät ovat kuluneet töissä, aika paljon saa aikaan kun muu koulu on tyhjänä. tänään aurinkokin näyttäytyi hetken.
uusi vuosi saa vaihtua kaikessa hiljaisuudessa. mitä nyt rakettien poksunaa on pakko kuunnella..

2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Samoin vietetään täälläkin uutta vuotta...:)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja värejä, niin työn alla käsissä kuin työpaikan reunamilla joulukuun matalan auringon värjäämänä. Kiipeilytelinekin kuin runo.

Joku saa töitä tehdyksi, joku toinen sohvapäivystää hereillä tai unessa. Hiljaa hyvä tulee kumminkin.

t. Oranssihko