Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



maanantai 3. tammikuuta 2011

sinisen hetken promenaadi

Anjala/Inkeroinen 1.1.11
Uudenvuodenpäivänä lähdimme jo perinteiselle kävelylenkille ennen saunaa. Uusi kamera toiveikkaasti mukana..
Muutaman sadan metrin päässä taloltani sijaitsee Anjalan kartano, jonka kenraali Wreden leski sai lahjaksi Ruotsin kuninkaalta kenraalin pelastettua kuninkaan hengen omansa kustannuksella. Kartanossa toimi vielä viime kesänä museo, resurssien supistuisesta johtuen se suljettiin. Talo on yhä silti paikallaan kauniin jalopuukäytävän päässä. Puut käytävässä ovat tammia, saarneja ja lehmuksia. Oman tonttini nurkassa kasvaa samankokoinen saarni, ehkäpä muinainen asukas kävi sen täältä pihistämässä..
Kartanon maiden läpi kuljetaan Kymijoen ylittävälle patosillalle, joka on suosikkipaikkani.
Ihminen on kauniilla tavalla kesyttänyt joen omiin tarkoituksiinsa.
Mutta silti joki virtaa mustana ja kunnioitusta herättävänä uomassaan kuten jo tuhansia vuosia. Tällä samalla joella kalastivat muinais-suomalaiset jääkauden loputtua, sama virta toi heidänkin nenäänsä ajatuksen merestä ja loputtomista mahdollisuuksista. Useimmat silti tyytyivät kalaisaan jokeen ja metsäiseen maastoon, joka elätti ja johon oli hyvä tehdä asumuksensa.
Joen toisella puolella avautuu ihmeellinen maailma; vanha tehdaskylä kirkkoineen kaikkineen. Täällä huokuu huolenpito ja vanhan ajan patruunoiden luoma elämänpiiri. Tehdas toimii edelleen, toivottavasti tuo työtä alueelle vielä pitkään.
Tehtaan vanha portti on joulunajan kunniaksi valaistu kekseliään yksinkertaisesti. Kynttelikköjen lisäksi sisällä on vain valkoiseksi rapatut seinät.
Näillä kallioilla tähyili muinainen vaaran merkkejä ja säätilan muutoksia, hautasi vainajansa ja saalisti riistaa. Näiden kallioiden, Kirkkovuoren päällä on minunkin, nykyihmisen asumukseni. Näissä paikoissa tunnen vahvasti olevani osa jotakin katkeamatonta.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Niin kaunista niin kaunista! Hyvää uutta vuotta rakas Lallukka!