Perjantai-iltana joogan jälkeen ajoin hämärtyvässä valossa kohti Anjalaa. Kuutostiellä oli jo pimeää eikä tiellä juuri muita. Elimäentielle päästyäni pimeä taivaanranta hohti vaaleaa lohenpunaista: tajusin hetkessä, että ne olivat minun "kotikyläni" valot. Myllykosken tehtaan valot etäämmällä ja Inkeroisten tehtaan valot minun kyläni vastarannalla. Miten tulikaan hyvä mieli. Muuten pilkkopimeää, mutta taivaalla laikkuina tehtaiden valot. Toivottavasti tehtaita ei lopeteta. Ei tietenkään minun takiani vaan koko Kymijoen alueen ihmisten takia. 
Perjantai-ilta meni lämmittäessä. Ostin talveksi peruslämpöä ylläpitämään öljykiertopatterin, sen laitoin päälle ja annoin vauhtia puuhellalla. Nopeasti alkoi tupa lämmetä. Tein samalla iltapalaa ja sytyttelin kynttilöitä. Ja neuloin vielä hetken uusia sorkkiani.Lauantaiaamuna heräsin jo seitsemältä nukuttuani taas kuin tukki. Aamupalan ja kaupassakäynnin jälkeen ryhdyin hommiin. Liiterin katolle piti saada pressu talveksi, ettei lumi sada sisälle. Katon korjaaminen ei enää tänä syksynä olisi mitenkään onnistunut.
Liiterin katto on korkea (n.4m), jyrkkä ja etelän puolelta auringon ja sateen lahottama. Katolle kiipeäminen oli siis melko riskihommaa. Lahommalta puolelta purin alimmat lautarivit ja poistin huopaa. Vaihdoin tilalle muutaman rivin ehjää lautaa koko matkalle. Toiselle puolelle oli sitten pakko kiivetä. Pressu piti kiinnittää harjan yli, ettei harjalta tulisi vuotoa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä katolle ehjältä puolelta tukilautojen avulla. Adrenaliinitaso nousi todella korkealle kun makasin pitkin pituuttani katolla muutaman tukilaudan varassa, yhdellä kädellä pidin kiinni pressusta ja kiinnityslaudasta, toisella hakkasin naulat paikoilleen. Tämä piti toistaa viidessä eri kohdassa, joten tukilautojakin piti siirtää vielä kahteen kertaan. Viimeisen kohdalla tuli jo niin nälkä ja vähän jo pelottikin, että täytyi pitää ruoka- ja rauhoittumistauko.
Pressun kiinnittäminen lahon puolen reunaan olikin sitten jo helppo juttu. Nytpä on katto suojattu ja talvi saa tulla.
Lopun valoisan ajan käytin läheisessä metsässä ja voi mieletön, mikä ruoka-aitta mulla on vieressä! Suppilovahveroita niin, etten enää jaksanut enempää poimia, mustikoita vielä puskat pullollaan ja puolukat parhaimmillaan. Lähiviikonloppuina täytyy tehdä isommalla porukalla vielä yksi ruuanhankintareissu..
Illalla lämmitin saunan ja ihmettelin omaa onnekkuuttani. Joskus tuntuu siltä, että jotain pahaa on pakko tapahtua kun elämä on näin hyvin. Miksikähän sitä ajattelee näin?
Sunnuntaiaamuna heräsin 10.20 nukuttuani 12 tuntia. Keräsin puusta omenia ja laitoin nurkat kuntoon. Matkalla hain lapset asemalta, olivat isovanhempien luona kyläilemässä. Kotiin päästyäni paistoin HS:n reseptillä IHAN MIELETTÖMÄN HYVÄN OMENAPIIRAKAN.Ehkä näillä jaksaa taas huomenna töihin..
