tänä aamuna vanhin lapseni jäi auton alle. sain puhelun työmatkalla, poikani soitti omituisen kuuloisena ja antoi puhelimen tutulle naiselle. hän sai kerrottua mitä oli tapahtunut. jäin välittömästi bussista ulos, otin taksin takaisin ja kiiruhdin lapseni luo. hän oli järkyttynyt, mutta kunnossa. JUMALAN KIITOS!
kävimme lääkärissä, mitään ei ole vialla. olkapäässä ruhje ja huomenna ehkä kunnollista lihaskipua, muuten: ei mitään. enkeleitä oli paikalla enemmän kuin yksi pehmittämässä lapseni ilmalentoa. se oli kuitenkin ollut useamman metrin lento..
mutta minä. minä olen päästäni aivan sekaisin. itkettää vaan. ymmärrän liian hyvin, miten lähellä oli matkan pää. olen itsekin toisella kierroksella, nyt poikanikin on.
paikalle sattui onneksi tuttuja ihmisiä, jotka poikani puhelimesta ilmoittivat tapahtuneesta minulle ja auttoivat poikaani. autoa ajanut mieshenkilökin saattoi poikani kotiin ja oli hänen seurassaan kunnes mieheni meni paikalle. ihmiset ovat kultaisia. kiitos heille kaikille.
2 kommenttia:
Moikkkamoi. Mä sitten tein blogin neuvojesi mukaan. Käyppä lukemassa.
Arvaa levisikö hymy korviin kun luin tota kehulistaa. Oon kerranki ylpee itestäni! kiitti paljon, pelastit mun päivän. Tuntuu kivalta saada ihailuja sellaiselta henkilöltä jota itse ihailee.
Lähetä kommentti