Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
tilkkutakki
sain vihdoin valmiiksi tilkkutakkini. riemunkirjava neule on syntynyt langanostolakon seurauksena lankalaatikkoni sisällöstä. levottomuutta kokoamaan tarvitsin kuitenkin mustaa perusvillalankaa, jonka hankin snurresta. takkia neuloessa pala palalta olin ajoittain hieman epäuskoinen lopputuloksen suhteen. mutta kokonaisuus toimii sittenkin! mustien vaatteiden kanssa erityisen mainiosti. huomiota takki herättää taatusti, varmaan puolesta ja vastaan. minä kuitenkin pidän neuleesta kovasti ja se näyttää ystäväni sanoin ihan minulta. ehkä täytyy joskus kysyä, mitä se oikeastaan tarkoittaa..
uskomattoman hitaasti langat hupenevat.. eipä se edelleenkään haittaa. on mukavaakin haastaa itseään kekseliäisyyteen ja aikatauluahan minulla ei ole. ostolakko loppuu silloin kun itse sen päätän lopettaa. ja kaupoissa saa edelleen kierrellä hakemassa inspiraatiota ja suunnitelman voi sitten toteuttaa olemassa olevilla langoilla. pienet poikkeukset eivät ole minulle vaaraksi, kunhan varasto ei kerry millekään maailmanlopun odottajat-tasolle. nykytilanne on sangen kohtuullinen. ;)
Tunnisteet:
kirjoneule,
langanjämät,
neuletakki,
tilkkuneule
sunnuntai 24. elokuuta 2014
kirjottu farkkuliivi
epämukavasta farkkutakista tuli mukava farkkuliivi. karinin kirjan kuviolla selkämyksestä tuli iloisen värinen. sopiva sunnuntain puuha.
kesäkäsitöitä ja pari kirppislöytöä
mollie makes-lehden ohjeella kokeilin kukkasten tekoa, näitä menikin sitten toistakymmentä. toimivat kivasti rintarossina tai hiuskoristeena nauhaan kiinnitettynä.
lankalakko jatkuu. tilkkuvillatakki on viimeistelyä vaille valmis. lankoja kyllä on edelleenkin..
virkkuri-kirjasta olen tehnyt muutamia töitä. tämä kassi lähti tyylitajuiselle ystävälleni, on kuulemma ollut ahkerassa käytössä. langat ja tarvikkeet löytyi kontista ja omasta kaapista.
tässä kesän kuumin kirppislöytö. myllykoskelta aidot ja vanhat ray-banin clubmasterit kympillä. mulla oli identtiset 16-vuotiaana.
makuuhuoneeni sain viimein itseäni miellyttäväksi. klaffilipasto löytyi rekolan osto- ja myyntiliikkeestä. puinen seinähylly oman koulun teknisen työn luokasta vuosia sitten hylättynä. tehosteväriksi valikoitui turkoosi. klaffipöytä tuli tarpeeseen, sain vihdoin taas itselleni kotikäyttöön tietokoneen, kun nuorimies hankki itselleen tehokkaamman pöytäkoneen rippilahjarahoillaan.
afrikkalaisia kukkia varten saan vajuutettua lankavarastoani vähän lisää. näistä syntyy keväälläsyntyvälle ihmislapselle tervetuliaispeitto.
parvekkeelle paistaa koko päivän aurinko. siellä on ihanaa nauttia säteistä viileämpänäkin päivänä ja tehdä käsitöitä.
tuoreimmat pikkukukat valmiina kulkemaan uusiin osoitteisiin.
Tunnisteet:
afrikkalainen kukka,
kierrätys,
kirppis,
mollie makes kukkakoriste,
virkkuri
kesäloma
kesäloma oli todella rentouttava! rannalla pääsi sopivasti hellettä pakoon ja nauttimaan hyvästä kirjallisuudesta. tein oman ennätykseni lukemisen suhteen; 5000 sivua kaunokirjallisuutta neljän viikon aikana. parhaita paloja tarjoilivat kätilö, lumen taju ja kaikki hyvä sinussa. jokainen sivu oli kaikista kirjoista lukemisen arvoinen, nuo kolme nousivat erityisen hienoina esiin.
kaikkein mieleenpainuvin oli retki porvooseen miehen kanssa. päivä oli säältään vaihteleva, kuitenkin enimmäkseen aurinkoinen. porvoossa oli pihakirppispäivä ja pääsimme näkemään kauniiden julkisivujen taakse. paras uusi tuttavuus oli kuitenkin cafe cabriole torin laidalla. sellaista määrää herkkuja harvoin näkee missään! kävimme ensin aamupalalla, myöhemmin iltapäiväteellä. suosittelen!
rakkaalla mökillä tuli käytyä muutamaan otteeseen. nuorimmaiseni on nyt sellaisessa iässä, ettei reissut houkuttele ja toisaalta yksin ei voi kotiinkaan jättää. loma sujui pääasiassa siis kotiympäristössä ja hyvä niin. aika aikaa kutakin.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
puuhasteltuja
uusi koti näyttää jo kovasti omalta. kiviset seinät hillitsevät suurinta ripustusintoa, onneksi vaihtoehtoisia menetelmiä löytyy avuksi. kollaasi rakentui olemassa olevista esineistä vähän viritellen.
olen edelleen "lankalakossa", välttelen uusien lankojen hankkimista. pari vyyhteä mustaa peruslankaa oli pakko hankkia langanloppujen seuraksi..tämä torkkupeitto syntyi itse kasvivärjätyistä ja muutamasta harmaan sävystä.
olen poikkeuksellisesti hankkinut kaksi käsityökirjaa omaksi ja kollegojeni iloksi; omakopan ja virkkurin. virkkurista syntyi tällaiset, lisää varmaan tulee. nyt työn alla on jämälankaneuletakki ja tyttären mohairneule, päinvastaisessa järjestyksessä. mohairneuleen olen luvannut valmiiksi viikon päästä. pidän lupaukseni. vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten lomaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)